StudioSanna.art on minun tapani yhdistää taide, käsillä tekeminen ja opettaminen.
Olen tekijä ja opettaja, joka innostuu tekniikoista ja meteriaaleista mutta ennen kaikkea siitä hetkestä kun oppilas löytää oman tapansa tehdä.
Tekijä ja opettaja, joka on utelias oppimaan lisää
Olen tehnyt taidetta jo pitkään ja käsitöitä lähes koko ikäni.
Opetustyötäkin jo 30 vuotta.
Opettamisessa minua kiinnostaa eritysesti se miten erilaiset ihmiset oppivat ja löytävät oman tapansa tehdä. Yksi haluaa ymmärtää tekniikan perusteellisesti, toinen oppii parhaiten kokeilemalla ja kolmas tietää jo tarkalleen mitä haluaa tehdä, mutta tarvitsee apua sen toteuttamiseen.
En ajattele että kaikille sopisi sama tapa oppia.
Haluan antaa oppijalle hyvän teknisen perustan, mutta en halua tehdä hänestä oman tekemiseni kopiota. Tekniikka on väline, sen avulla pitäisi pystyä tekemään ja luomaan jotain omaa ja ainutlaatuista.
Minua itseäni ajaa eteenpäin uteliaisuus; jos jokin tekniikka kiinnostaa, haluan tietää miten se toimii ja sopiiko se itselleni. Jos taas jokin visuaalinen tyyli miellyttää kokeilen miten sen voisi toteuttaa itse. Usein maalausaiheet pulpahtelevat ihan omasta päästä ja niihin sitten täytyy etsiä oikeat tekniikat jotta ajatus toteutuu. Toisinaan lopputulos toimii hienosti ja toisinaan ei - syntyy niitä 'jatkojalostettavia' uniikkeja yksilöitä. Kokeilemallahan sitä tietää.
StudioSanna.art on syntynyt juuri tästä. Se on paikka opettamiselle, omalle taiteelliselle työskentelylle, käsillä tekemiselle ja kaikenlaisille mielenkiintoisille kokeiluille.
Opettajana olen helposti lähestyttävä ja pidän tärkeänä sitä että opetuksessa on tilaa kysymyksille, oivalluksille ja omille ideoille. Jokainen tulee mukaan omalta tasoltaan ja omista lähtökohdistaan. Minun tehtäväni on auttaa eteenpäin siitä missä juuri nyt ollaan.
Ja kyllä, otan tekniikan ja tekemisen tosissani, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä otsa rypyssä. Yhdessä tekeminen, hyvät kokemukset ja onnistumisen ilo kuuluvat mielestäni olennaisesti oppimiseen ja luomiseen.
Olen rohkea oman tieni kulkija. Se näkyy varmasti myös siinä mitä StudioSannassa syntyy.
Tervetuloa mukaani luomaan ja kokeilemaan! 🩷🖌️🎨